lauantai 31. toukokuuta 2014

Vietnamia pöydässä



Opiskelijatyttö oli vaihteeksi mökillä viikonloppuna, tosin vain yhden yön. Kiva kun pistäytyi. Innosti Esikoisen tekemään kanssaan vietnamilaisia kevätkääryleitä: ohuisiin riisilevyihin käärittiin riisinuudelien ja katkarapujen lisäksi pienittyjä vihanneksia - porkkanaa, kurkkua, ituja, kevätsipulia, adokadoa, tuoretta korianteria. Herkkua dipattiin itsetehtyihin kastikkeisiin. Taivaallista - raikasta, maukasta ja kevyttä. Lisänä Vävypojan grillaamaa kanaa ja parsaa sekä Mummin raparperipiirakkaa. Ja taas maha nitisi.

Vaan Opiskelijatytölle tuli jo lauantai-iltana kiire takaisin kaupunkiin. Onneksi jätti Chloe-koiransa Mummin, Ukin ja Murun iloksi.

Opiskelijatyttö muuten valmistui pari kuukautta sitten ja on asettunut työelämään. Vajaa kuuden vuoden opiskelun jälkeen. Mummin pieni. Ehkä tytölle pitäisi keksiä uusi bloginimi. Tai ehkä jatkan vaan Opiskelijatytöllä?

perjantai 30. toukokuuta 2014

keskiviikko 28. toukokuuta 2014

maanantai 26. toukokuuta 2014

perjantai 23. toukokuuta 2014

keskiviikko 21. toukokuuta 2014

Hakiksen kaunistus


Hassua, juuri eilen käydessäni Hakaniemen torilla jäin ihailemaan Virastotalon edessä olevaa pientä liikenteenjakajaa, joka on kauniisti ja huolellisesti istutettu täyteen kevätkukkia. Ja tänään huomasin, että Hesarissa oli juttu samasta liikenteenjakajasta. Sen mukaan lähistöllä työskentelevä Paavo Pyykkönen on alkanut hoitaa maaplänttiä viitisen vuotta sitten.

Kiva kun on kaupunkiaktiiveja! Tulppaanit ei näytä loppuvan blogistani - on ne vaan niin upeita...

tiistai 20. toukokuuta 2014

Tulppaaneja riittää


Puistoissa ja omalla pihalla. 
Ihanan ihanaa!

maanantai 19. toukokuuta 2014

Vuosi kuvina 19.5


Vihdoinkin vihreää, mutta kanava on näköjään aina vaan mutainen. Aiemmin en ole huomannut kanavan mutaisuutta, mutta kuvatessa sitä huomaa uusia juttuja ympäristöstään. Siksi arkinen valokuvaaminen jopa kännykkäkameralla on kivaa, kun huomio kiinnittyy yllättäviin asioihin ja yksityiskohtiin. 

Kuuden aiemman kuukauden kuvat löytyy täältä.

sunnuntai 18. toukokuuta 2014

Perintökukkia


Äitimuorin entiseltä pihalta toissa vuonna siirretyt kerrotut vaaleanpunaiset valkovuokot kukkivat taas tänä vuonna. Äitimuori sai vuokot aikoinaan Kähösen rouvalta - joitakin vuosia sitten kuolleelta naapuriltaan. Toivotaan että kukat lisääntyvät minunkin pihalla. 

Pikkupojat juoksivat paljasjaloin nurtsilla. Katettiin päivällinen pihalle aurinkovarjon alle ja herkuteltiin grillilihalla ja perunasalaatilla - taas. Ja harmiteltiin, kun Suomi hävisi USA:lle jääkiekossa.

lauantai 17. toukokuuta 2014

Korkeasaari


Eilen Mummi päätti lähteä pikkupoikien kanssa Korkeasaareen, kun Ranskan matkan takia missasi MammaN:n viime viikonloppuna järjestämän bloggarimatkan. Lähdettiin Kauppatorilta kolmen lautalla ja palattiin seitsemän jälkeen. Keväinen perjantai-iltapäivä osoittautui oivaksi valinnaksi, sillä meidän kolmen lisäksi saarta kiersi vain jokunen lapsiperhe ja tyhjässä Pukki-ravintolassa istui pari kaljaa juovaa aikuisseuruetta. 

Saatiin tuijottaa levottomasti kävelevää urosleijonaa parinkymmenen sentin päästä ja seurata kahden karhun kisailua kosketusetäisyydeltä. Ihailla toinen toistaan komeimpia kuhertelevia riikinkukkoja ja innostua Tropiikki-talossa pienistä krokotiileistä ja upeanvärisistä bythonkäärmeistä. Kolmevuotiaan suosikkia lumileopardia ei onnistuttu näkemään eikä Mummin odottamia apinoita. Sen sijaan pari laiskasti löntystelevää kamelia ja innokkaasti hyppelevä kengurulauma saivat meidät pysähtymään pitkäksi toviksi.

Tietenkin tutkittiin tarkkaan myös työntekijöiden mönkijöitä ja rakennusmiesten uutuuttaan hohtavaa pienoiskaivinkonetta. Jäätiin myös seuraamaan muurahaisia, joka paikkaan ehtiviä hanhia ja pelottomia lokkeja. Mummi ihastui lauttarannan vieressä isossa häkissä liitelevään valtavaan upeanväriseen partakorppikotkaan.



torstai 15. toukokuuta 2014

Väsy


Kaadettiin ja pilkottiin lahonnut, vanha omenapuu - puuta ja oksia tuli lähes peräkärryllinen. Nyt piha ja toinen vanha omenapuu saavat paremmin valoa, ja puu toivottavasti alkaa kukoistaa. 

Urakan jälkeen Ukki ja Muru pistivät yhdessä pötkölle.

tiistai 13. toukokuuta 2014

Lähtö Puutarhasta


Mielessä vehreys, valo, aurinko
Isännän uunissa hauduttama possunkylki
Aamukeskustelut patongin sitkosta
Uima-altaan piristävä vesi
Lähileipomon pikkuleivokset ja puutarhan lumo!

Tällä kertaa kokematta jäivät tuoreet kirsikat ja aprikoosit, meriuinti ja metsävaellus.






maanantai 12. toukokuuta 2014

Merta ja simpukoita


Meri - haju ja kohina - peilityyni tai myrskyn myllertämä. Kaikki käy. Rakastan merta - tuijottaa horisonttia rantakalliolta, vaeltaa rannalla, istua hiekalla ja ja laskea aaltoja. Onneksi sain taas tuijotŧaa ja haistella Välimerta. Onneksi ehdin ennen turistijoukkoja. Meri oli lähes yksin minun, Siskon ja Äitimuorin.

Taas syötiin herkullista valkosipulista simpukkapastaa, valuvaa mozzarellaa ja lämmintä suklaatorttua ravintola Da Laurassa. Ja hedelmäistä, kylmää italialaista roseviiniä - talolla toki Miehensä tarjoamaa ranskalaista.

sunnuntai 11. toukokuuta 2014

Rosegarden


Siskon Ranskan puutarha kukkii ruusuja, ruusuja ja ruusuja.







perjantai 9. toukokuuta 2014

Kylmästä lämpöön


Huomenna lennetään Äitimuorin kanssa Siskon luokse Etelä-Ranskaan. Ihana olla pari päivää kesäisessä säässä Siskon ja Miehensä hemmoteltavana. Illalla pitää kaivaa komerosta viimekesäiset vaatteet ja muistaa aurinkovoiteet. 

Mukaan lähtee myös uudet valkoiset crocsit - aamuisia puutarhakierroksia varten.

keskiviikko 7. toukokuuta 2014

Muruseni

Pörröturrista snautseriksi!

tiistai 6. toukokuuta 2014

Toukokuun koira

Huomenna on trimmaus!

Ruokaisa kevätsalaatti


Keitettyjä uusia pikkuperunoita
Lehtisalaattia
Kevätsipulia varsineen
Punaisia minitomaatteja
Yksi isohko keltainen tomaatti
Yksi kypsä avokado
Pari keitettyä kananmunaa
Murustettua sinihomejuustoa

Kastikkeeksi 4 rkl hyvää oliiviöljyä, 1 rkl vaaleaa balsamietikkaa,
yksi murskattu valkosipulin kynsi sekä hyppysellinen sinappia ja suolaa

maanantai 5. toukokuuta 2014

Tervetullut sade


Sade tekee luonnolle hyvää, mutta kylmästä en tykkää. Piti taas koiralenkille kaivaa välihousut ja sormikkaat. Onneksi lupasivat loppuviikosta lämpenevää.

Toisaalta nyt voin rauhassa tuijottaa Teemalta uusintana tulevaa Sodan vangit -sarjaa. Aikoinaan katsoin sarjan amerikkalaisen version - Isänmaan puolesta - ja alkuperäinen israelilainen versio jäi katsomatta. Tykkäsin amerikkalaisesta, mutta tykkään vähintään yhtä paljon tästä. Miten Israelissa osataankin tehdä TV-sarjoja, jotka vetoavat minuun. Joku vuosi sitten seurasin hulluna psykoterapeutista ja hänen potilaistaan kertovaa Terapiassa-sarjaa ja nyt tämä vapautuvista sotavangeista kertova Sodan vangit.

sunnuntai 4. toukokuuta 2014

Kesän ekat


Tänään syötiin kesän ekat kotimaiset uudet perunat ja raparperit, jotka eilen ostettiin Ukin kanssa Salon torilta. Kasvihuoneessa kasvatettu pikku-Timo maksoi 5 euroa/litra. Perunoista loihdittiin perunasalaattia (perunaa, omenaa, kevätsipulia ja kaprista kermaviili-sinappikastikkeessa) ja raparperi piilotettiin piirakkaan. Lisäksi grillattiin kassleria ja broileria. 

Sitten herkuteltiin koko kymmenen hengen porukalla eli Mummin ja Ukin lisäksi Esikoinen perheineen, Opiskelijatyttö poikakaverin kanssa, Opiskelijapoika ja Juniori. Vähä mitä jäi, pakattiin Opiskelipojan mukaan.

lauantai 3. toukokuuta 2014

Mummon akkunalla


Vanha pelargonia on mummon akkunalla..... 

Vaan ei oo vanha eikä mummon akkuna, vaan on upouusi kukka ja Ukin vanha ikkuna. Eli Ukki on meillä se, joka tahtoo aina ostaa nostalgiset punaiset pelarkuut mökin ikkunalle. Minäkin tykkään pelarkuista, mutta ennemminkin parvekkeella ja terassilla, en niinkään ikkunalaudalla. 

Tänään kuitenkin ostettiin taas perinteiset Salon torilta. Ja kauniita ovat, täytyy myöntää. Ja nämä perinteiset mallit ovat juuri niitä, jotka säilyvät parhaiten talven yli, tanakoituvat ja löytävät seuraavina vuosina paikkansa Mummin pihakokoelmasta.

PS. Yläpalkin upea kirsikkapuu (rosokirsikka, Prunus sargentii Rehder) on kuvattu tänään Salon kirjaston pihalta.

perjantai 2. toukokuuta 2014