sunnuntai 3. toukokuuta 2015

Kallio kiehtoo

Olohuone, Flemminginkatu 7

Lauantaiaamun löntystelin Kalliossa, lähinnä Karhupuiston ja Brahenkentän välisissä kortteleissa. Eläväistä ja nuorekasta aluetta, jonne mummit mahtuvat hyvin sekaan. Korttelikapakoiden rinnalle on ilmestynyt useita valoisia ja kodikkaita kahviloita ja kivijalkamyymälöissä on avattu persoonallisia, pieniä kirpputoreja ja taiteilijoiden verstaita.

Piipahdin kahvilla Agricolankatu 13:ssa jo kuutisen vuotta olleessa Bear Park -kahvilassa (täällä). Viihtyisä kuppila, jonka kulmaikkunoista voi tarkkaila Karhupuiston tapahtumia. Plussana aurinkoisen seinänvierusta ulkopöydät. Netistä huomasin jälkeenpäin, että markkinoi itseään gaykahvilana. Mutta hyvin yksi mummi mahtui mukaan aamiaista nauttivien nuorten pariskuntien ja vauvaperheiden joukkoon. Ystävällinen ja kotoisa palvelu, jota pienen paikan ahtaus kivasti korostaa.

Karhupuiston toisella puolella (Viides linja 14) on vuosi sitten avattu valoisa Bergga, joka näyttää olevan nuorten aikuisten suosiossa ja kulman takana Flemminginkadulla löytyy Galleria Keidas (täällä). Kumpikin kuppila on Mummilta vielä kokematta, mutta Opiskelijatyttö on kehunut Berggaa (koiraystävällinen) ja Esikoinen luomu- ja lähiruokaa suosivaa Keidasta. 

Ennen lauantain jatkuvaa sadetta ehdin vielä pistäytyä kahdessa putiikissa, joiden nuoret omistajat ovat yhdistäneet kirppistä, kierrätystuotteita ja kuppilaa. GalleriaKeitaan vieressä sijaitsee mm. julisteita, koruja ja tyynyjä myyvä Olohuone (täällä) ja Kaarlenkadulla superviehättävä ja siisti, hyväkuntoisiin käytettyihin vaatteisiin keskittyvä Frida Marina.

Lopuksi pistäydyin Brahenaukiolla Udumbaran keramiikkapajalla, joka on auki sopimuksen mukaan. Omistaja sattui olemaan paikalla ja pääsin hiplailemaan mm. kotimaisesta punasavesta käsintehtyjä kukkaruukkuja. Ja pitihän pari ruukkua ostaa kotona istutusta odottaville posliinikukan pistokkaille. 

Udumbaraan palaan, sillä lupasin viedä saviruukkuun istutetun posliinikukan pistokkaan kaupan näyteikkunalle, jolle omistaja kertoi keräävänsä pistokaskokoelmaa. Perästä kuuluu...

Frida Marina, Kaarlenkatu 10

Udumbara, Kaarlenkatu 15

10 kommenttia:

  1. mielenkiintoinen korttelikävely Sinulla, joskus on todella mukavaa kuljeksia vain omassa tahdissa!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Maleksiminen yksin on välillä rentouttavaa. Ilman päämäärää ja aikatauluja. Eläkkeellä siihen on paremmat mahdollisuudet kuin menneinä ruuhkavuosina. Vaikka silloinkin se olisi tehnyt hyvää.

      Poista
  2. Koetin katsella oikein tarkkaan Kallion kaupungin osaa. Eipä näytä tutulta, ei. Joskus asuin Neljännellä Linjalla, mutta akuan siitä on ja Helsinki on muuttunut paljon.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ja varsinkin Kallio on muuttunut huimasti meidän nuoruudestamme. Siistiytynyt ja kallistunut, mikä on sekä hyvää että huonoa. Mutta viihtyisää seutua korttelikävelyyn.

      Poista
  3. Tosi ihanan tuntuinen kiertely sinulla. Tuonnekin pitäis piipahtaa ajan kanssa, kuten sinä nyt. Taidan siirtää kesään (no, ei Kalliossa enää tule käytyä edes virallisestikaan)..
    Miten muuten muistat, missä kävit. Mä yleensä kävelen, kiertelen, otan kuvia, mutta en sitten koskaan muista mistä kuvat ja missä olin. Kun ei nuo kaikki kadunnimet ynnä kohteet ole aktiivisessa muistissa.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Lähdepä kameroinesi kesäkierrokselle...Minä tsekkaan usein osoitteita ja muita tietoja netistä perästä päin. Aiemmassa elämässäni kirjoittelin juttuja, joiden totuuksia ja lähteitä piti usein pilkuntarkasti selvittää, joten huomaan tykkääväni edelleen nippelitietojen penkomisesta. Ja hullunkuristen yhteyksien löytymisestä.

      Poista
  4. Samaa mieltä! Kallio on kiehtova alue.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Sielläkin asuu kissoja. Ystäväni naapuri ulkoilutti vuosia kissaansa Jalliossa nostamalla sen ekankerroksen ikkunasta talon ja tien väliselle nurmipläntille lintuja ja ohikulkijoita haistelemaan. Eikä karannut pitkälle.

      Poista
  5. Kiitos, kiva kun kävit myös Udumbarassa.

    VastaaPoista